Page 27

Keilaaja 1 / 2016

Christer Jonsson eläkkeelle 12 vuotta kansainvälisen keilailuliiton, WTBA:n pääsihteerinä toiminut ruotsalainen Christer Jonsson jäi tehtävästä eläkkeelle joulukuussa, samaan aikaan kun liiton puheenjohtaja Kevin Dornberger luopui paikastaan. KEILAAJA | 27 Christer Jonsson muistelee menneitä vuosia ja niiden aikana tehtyjä tärkeimpiä päätöksiä sekä niiden vaikutuksia lajiimme. Hänet valittiin tehtävään vuonna 2003, kun Heikki Sarsosta tuli liiton puheenjohtaja. Vuonna 2007 johtoon tullut Kevin Dornberger pyysi häntä jatkamaan tehtävässä. Vuosien varrella Christer on seurannut aitiopaikalta suuria ja pieniä muutoksia. – Tietenkin vuosien aikana on tullut paljon muutoksia, jotkut niistä isoja, jotkut pieniä. Myös pienet voivat olla tärkeitä. Muutokset voivat olla tärkeitä pelaajille, markkinoinnille tai johdolle ja organisaatiolle, Christer aloittaa ja listaa muutamia tärkeimpiä. – Amatöörisäännön poistaminen oli tärkeä, se mahdollisti ammattilaisten osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihimme. Vanha sääntö oli kummallinen ja epäreilu. Keilaajat, joilla oli PBA-kortti, olivat ammattilaisia, vaikka eivät ansainneet dollariakaan tai tehneet töitä keilailun parissa. Ja taas jotkin Aasian maiden keilaajat, jotka olivat täysipäiväisiä keilaajia, joille heidän valtionsa maksoi palkkaa, eivät olleet ammattilaisia, Christer aloittaa. Hyvänä päätöksenä hän pitää myös välieriä ja loppuotteluita jokaisessa lajissa all eventsia lukuun ottamatta MM-kilpailuissa. – Ennen pelaaja tai joukkue saattoi istua katsomossa, kun viimeistä erää pelattiin ja voittaa siis katsomossa. Nyt mitalistit selviävät aina radoilla. Myös organisaatiomuutokset vievät Christer Jonssonin mielestä lajiamme hyvään suuntaan. – Saimme viimein vain yhden organisaation, World Bowlingin. Aiemmin FIQ:n ja WTBA:n liitto oli sekava ja aiheutti paljon konflikteja ja ylimääräisiä kuluja. Organisaatiomme on myös nykyisin näkyvämpi ja kaikki tulospalveluissa tapahtuneet kehitysaskeleet ovat olleet tärkeitä, toki meillä on vielä paljon töitä tehtävänä lisätäksemme näkyvyyttä. Toimiston saaminen Lausanneen on parantanut monia asioita, muun muassa parantanut suhteitamme Olympialiikkeeseen. Yhtä Christer Jonssonin positiiviseksi listaamaa seikkaa ei aivan kaikilla tahoilla näin koeta. Jopa päinvastoin. – Meillä on nyt aikuisten MM-kilpailut joka vuosi, on naisten, miesten ja singlen MMkilpailut ja niiden lisäksi joko nuorten tai senioreiden MM-kilpailut joka vuosi, Christer toteaa. Näitä uudistuksia on useillakin tahoilla arvosteltu ja kyseenalaistettu se, tarvitsemmeko MM-kilpailuja joka vuosi jo pelkästään valtavilla kulujen kasvuluvuilla mietittynä. Mene ja tiedä. World Tourin ja World Rankingin luominen on niin ikään hyvä asia eläkkeelle jääneen pääsihteerin mielestä, tosin pienin varauksin. – Näiden tulevaisuuden suhteen olen hieman epäileväinen, sillä niillä ei ole kaikkien alueiden sataprosenttista tukea. Aasia ja Eurooppa panostavat eniten omiin kiertueisiinsa. Kymmenen vuotta sitten WTBA päätti, että MM-kilpailut keilataan aina kahdella olosuhteella. Viime joulukuun kongressissa tästä päätettiin luopua ja palata takaisin yhden kelin kisoihin. Tuo olosuhdeseikkailu olisi Christerin mielestä voinut jäädä tekemättä. – En koskaan ollut kahden olosuhteen kannalla, mutta eipä se minulle kovin suuri asia ole ollut. En pitäisi sitä päätöstä suurena virheenä. En ole ollenkaan varma siitä, tiesivätkö kaikki kongressiedustajat Abu Dhabissa sataprosenttisesti päätöksen seuraukset, enkä hämmästyisi ollenkaan, jos jotkut maat tekisivät tästä jälleen ehdotuksen seuraavalle kongressille palata jälleen kahteen olosuhteeseen, Christer miettii. No, sellainen soutaminen ja huopaaminen tuntuisi jo aika erikoiselta, mutta eipä näistä koskaan voi etukäteen tietää. Jättäydyttyään pois kansainvälisistä tehtävistään Christer kantaa edelleen huolta lajistamme. – Mielestäni on erittäin tärkeää, että Lausannessa luotu yhteys Olympialiikkeeseen pysyy hyvänä ja, että lajiamme ja mestaruuskilpailujamme kehitetään yhä enemmän ammattimaisempaan suuntaan. Projektimme 2020 Olympialaisiin täytyy saada jatkoa kovalla työllä, jotta keilailu olisi mitalilajina vuoden 2024 kisoissa, Christer miettii uusien päättäjien tärkeimpiä tehtäviä. – Tarvitsemme lisää TV-aikaa kaikissa maissa sekä esimerkiksi Eurosport ja ESPN kanavilla. Ne toisivat lisää yhteistyökumppaneita ja sponsoreita ja olisi tärkeää myös Olympiaprojektissa. Tärkeää olisi myös löytää uusia keinoja saada nuoria ihmisiä lajimme pariin. Uusi vuosi tuo nyt Christerin elämään uudet kujeet. Hän odottaa tulevaa hyvillä, mutta ehkä myös hieman haikeilla mielin. – Aivan ensimmäiseksi aion nauttia elämästäni. Olen tehnyt töitä kansallisen ja kansainvälisen keilailun hyväksi kaikkiaan 35 vuotta. Olen toki nauttinut siitä ja tietenkin tulen kaipaamaan joitakin asioita. Tykkään golfin pelaamisesta ja nyt minulla tulee olemaan enemmän aikaa sille. Myös pojilleni ja seitsemälle lapsenlapselleni on nyt enemmän aika ja on minulla myös muutamia muita aktiviteetteja ja harrastuksia, Christer kertoo. Liikeneekö jatkossa aikaa myös keilailulle? – En ole ollut aktiivinen keilaaja moneen vuoteen. Keilaan muutaman kerran vuodessa perheen ja ystävien kanssa. Varmasti seuraan lajimme kehitystä ja ehkä tulen olemaan mukana joissakin projekteissa myös tulevaisuudessa. Eihän sitä koskaan tiedä, Christer hymyilee arvoituksellisesti. TEKSTI: SEIJA LANKINEN, KUVA: ARI KOMULAINEN Amatöörisäännön poistaminen on ollut yksi WTBA:n tärkeimmistä päätöksistä.


Keilaaja 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above