Page 13

Keilaaja 1 / 2016

KEILAAJA | 13 Heidi Manninen keilasi Abu Dhabissa vaihtelevasti. Valmentajan arviot Naisten valmentaja Jarmo Ahokas puntaroi kisoja varsin realistisesti ja avoimella mielellä. – Eniten ollaan jäljessä toistoissa ja sitä kautta siinä varmuudessa, mitä ihan huippumailla ja parhailla yksilöillä on. Osa huipuista on täysiä ammattilaisia, mikä myös pitää muistaa, Jape painotti. – Muutamissa keskusteluissa varsinkin Singaporen keilaajien kanssa tulee esille ammattimaisuus, mikä heillä on jokaisessa keilailuun liittyvässä asiassa eli kaikki tekeminen radoilla ja niiden ulkopuolella on ammattimaista valmistautumista. He harjoittelevat 3-5 tuntia päivässä riippuen siitä, mikä on seuraava tähtäin. Treeneissä on myös aina valmentaja mukana. Mutta, kuten Shayna Ng kertoi, ovat kaikki keilaajat tunnin ajomatkan päässä hallista, jossa he harjoittelevat eli tämä ei taas meillä ole mahdollista maantieteellisistä syistä, Jape totesi. – Asia, joka tuli mieleen, olisiko meidän vieläkin aikaisemmin valittava joukkueet MMkisoihin ja aloittaa valmistautuminen joukkueena, Jape mietti. – Myös psyykkinen puoli on tärkeää, koska nyt muutaman vuoden aika ammattimaisesti valmentaneena huomioni on, että huonojen pelien tai huonojen ratkaisujen jälkeinen turhautuminen vie liian paljon energiaa ja aivan väärään suuntaan. Esimerkiksi USA:n joukkue käsitteli epäonnistumiset ainakin ulkoisesti aivan käsittämättömän hienosti ja, kun peli jatkui, kaikki oli taas kunnossa, Jape kertoi. – Harjoitteisiinkin sain varmaan pari uutta oivallusta, mutta kokeillaan ensin sitä naisten maajoukkueen kanssa ja kerrotaan ja katsotaan sen jälkeen, ovatko oivallukset olleet oikeat. – Mitä mitaleihin tulee, ovat ne edelleen mielestäni realistisia tavoitteita, mutta etumatkaa pitää yrittää kuroa kiinni. Treeniä, treeniä ja treeniä, Jape painotti. – Kaikin puolin oli kyllä itselleni mahtavat kisat ja hieno kokemus valmentajana. Single, 6 sarjaa, 145 naista tulos ka. 1 Eunhee Jeon Korea 1457 242,8 2 Yeonju Hwang Korea 1408 234,7 3 Cherie Tan Singapore 1395 232,5 4 Shayna Ng Singapore 1366 227,7 … 8 Sanna Pasanen Suomi 1343 223,8 81 Eliisa Hiltunen Suomi 1152 192,0 97 Heidi Manninen Suomi 1127 187,8 Välierät Eunhee Jeon - Shayna Ng 266 - 238 Yeonju Hwang - Cherie Tan 160 - 250 Loppuottelu Eunhee Jeon - Cherie Tan 279 - 189 Lopullinen järjestys 1 Eunhee Jeon 2 Cherie Tan 3 Yeonju Hwang ja Shayna Ng Trio, 3x3+3 sarjaa, 46 joukkuetta tulos ka. 1 Korea 4116 228,7 Hyerin Son 1375 229,2 Jinsun Kim 1357 226,2 Seungia Baek 1384 230,7 2 Singapore 4080 226,7 Cherie Tan 1381 230,2 Shayna Ng 1415 235,8 Hui Fen New 1284 214,0 3 Englanti 4056 225,3 Danni Hopcroft 1253 208,8 Jo Allsebrook 1396 232,7 Lisa John 1407 234,5 4 USA 4039 224,4 Shannon Pluhowsky 1348 224,7 Kelly Kulick 1275 212,5 Liz Johnson 1416 236,0 … 15 Suomi 3770 209,4 Eliisa Hiltunen 1243 207,2 Heidi Manninen 1199 199,8 Sanna Pasanen 1328 221,3 Välierät Korea - USA 627 - 626 Singapore - Englanti 625 - 567 Loppuottelu Korea - Singapore 695 - 594 Lopullinen järjestys 1 Korea 2 Singapore 3 USA ja Englanti Parikilpailu, 2x6 sarjaa, 70 paria tulos ka. 1 USA 2843 236,9 Danielle McEwan 1406 234,3 Kelly Kulick 1437 239,5 2 Tanska 2812 234,3 Mai Ginge Jensen 1357 226,2 Britt Bröndsted 1455 242,5 3 Korea 2784 232,0 Hyerin Son 1410 235,0 Eunhee Jeon 1374 229,0 4 Singapore 2775 231,3 Cherie Tan 1398 233,0 Shayna Ng 1377 229,5 … 22 Suomi 2607 217,3 Heidi Manninen 1270 211,7 Sanna Pasanen 1337 222,8 Välierät USA - Singapore 453 - 412 Tanska - Korea 422 - 444 Loppuottelu USA - Korea 486 - 461 Lopullinen järjestys 1 USA 2 Korea 3 Tanska ja Singapore Joukkuekilpailu, 5x3+3s., 22 joukkuetta tulos ka. 1 Korea 6738 224,6 2 USA 6670 222,3 3 Singapore 6564 218,8 4 Saksa 6506 216,9 Välierät Korea - Saksa 1195 - 1087 USA - Singapore 1105 - 1026 Loppuottelu Korea - USA 1060 - 1168 Lopullinen järjestys 1 USA 2 Korea 3 Saksa ja Singapore All events 24 sarjaa 6s. 6s. 6s. 6s. 24s. ka. 1 Shayna Ng Singapore 1366 1415 1377 1429 5587 232,8 2 Liz Johnson USA 1354 1416 1383 1433 5586 232,8 3 Eunhee Jeon Korea 1457 1320 1374 1370 5521 230,0 ... 8 Sanna Pasanen Suomi 1343 1328 1337 1321 5329 222,0 83 Eliisa Hiltunen Suomi 1152 1211 1243 1193 4799 200,0 90 Heidi Manninen Suomi 1127 1199 1270 1121 4717 196,5 Mastersfinaali, 24 parasta 24s. 6s. 7s. bonus yht. ka. 1 Liz Johnson USA 5586 1289 1750 80 8705 233,1 2 Eunhee Jeon Korea 5521 1287 1589 100 8497 226,9 3 Dawun Jung Korea 5308 1459 1629 80 8476 226,9 4 Danielle McEwan USA 5377 1428 1597 40 8442 227,1 5 Hyerin Son Korea 5378 1316 1600 100 8394 224,2 6 Shayna Ng Singapore 5587 1268 1495 40 8390 225,7 7 Cherie Tan Singapore 5466 1342 1494 60 8362 224,4 8 Diana Zavjalova Latvia 5326 1347 1457 60 8190 219,7 ... 24s. 6s. yht. ka. 13 Sanna Pasanen Suomi 5329 1263 6592 219,7 Välierät Johnson - McEwan 238 - 213 Jeon - Jung 193 - 208 Loppuottelu Johnson - Jung 183 - 256 Lopullinen järjestys 1 Dawun Jung Korea 2 Liz Johnson USA 3 Eunhee Jeon Korea Danielle McEwan USA


Keilaaja 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above