Page 20

Kuntayhtymän Sidosryhmälehti 2016

DIGITALISAATIO Etevassa digitalisaatio tarkoittaa meitä ympäröivien toimintojen muuttamista sähköiseen muotoon. Meidän täytyy muuttaa omia työskentelytapojamme ottaaksemme hyödyn irti teknologian muutoksista. Esiin tulee myös uusia osaamistarpeita. Kokonaisuudessa on siis kyseessä toimintatapojen muutos kaikissa toimintaketjuissa. Etevan strateginen valinta on olla uudistuva ja uudistava edelläkävijä, joten prosessien digitalisointi sopii meille, mutta mitä se tarkoittaa Etevassa. Olemme halunneet tehostaa, yksinkertaistaa ja helpottaa toimintaa ja nämä ovat kaikki digitalisaation peruspilareita. Käytämme niin henkilöstöhallinnossa, taloudessa, tietohallinnossa kuin viestinnässäkin järjestelmiä, jotka mahdollistavat päätösten teon ja tiedon siirtämisen nopeasti. Tiedonkulun parantaminen Kuntien kanssa tehtävään yhteistyöhön käytämme jo esimerkiksi sähköistä uutiskirjettä ja sähköistä palvelualustaa (SPA). Viestinnässä käytämme myös Etevan www- ja 20  Eteva kuntayhtymän sidosryhmälehti  2016 Teksti Merja Hento Kuva Tiina Roikonen Facebook-sivuja. Videoneuvotteluohjelmisto mahdollistaa neuvottelujen käymisen tehokkaasti matka-aikaa säästäen. Etevan sisällä hyödynnämme edellisten lisäksi myös intraa ja blogeja ja suuri osa ohjeista löytyy sähköisessä muodossa. Tulossa ovat vielä uusi työajansuunnitteluohjelma, matkahallintajärjestelmä, sähköinen asianhallinta ja arkistointi järjestelmä, eKanta, eResepti, toimikortit, tiedolla johtamisen työpöytä ja mobiilikirjaaminen – eli digitalisoimme toimintaamme vauhdilla kaiken aikaa. Asiakkaan kannalta Myös asiakastyössä digitalisaatio on käytössä: olemme siirtyneet vihkoihin kirjaamisesta määrämuotoiseen asiakastietojärjestelmä kirjaamiseen. Tämän avulla tärkeä tieto asiakkaasta on heti käytettävissä eri yksiköissä ja eri ohjaajilla ja se pysyy saman sisältöisenä. Asiakkaiden kanssa kommunikointia helpotetaan muun muassa PARO-hylje tukee kykyä itsenäisyyteen ja viestintään. Paron hoitaja kokee sen elävänä olentona, joka vastaa erilaisin äänin sekä kehon ja silmien liikkeillä. Paroa hoitamassa Ilkka Muraja ja vastaava ohjaaja Laura Lukkarinen. kuvakommunikaatiota tehostavalla ohjelmalla. Ohjelmalla tulostetaan kuvia, jotka auttavat asioiden kertomisessa ja ymmärtämisessä. Viimeisimpänä uutuutena on Järvenpään toimintakeskuksen asiakkaiden koekäyttämä ”hellyyshylje” Paro. Se auttaa erityisesti sellaisia ihmisiä reagoimaan ja viestimään, joilla on vaikeuksia kommunikoida tai olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.


Kuntayhtymän Sidosryhmälehti 2016
To see the actual publication please follow the link above